Olen käyttänyt piilolinssejä itse jo muutaman vuoden ajan (Purevision, vasen silmä toorinen, oikeassa peruslinssi). Tässä ajassa olen ehtinyt huomaamaan, että piilolinssien etsiminen netistä ei ole aivan yhtä helppoa kuin voisi ajatella. Muutama hyvä piilolinssien hintavertailusivusto netistä löytyy (esim. www.piilolinssivertailu.net tai www.piilarivertailu.info), mutta todellista tietoutta piilolinssien käytöstä, ostamisesta, tilaamisesta ja verkkokaupoista harvoin saa.
Täten päätinkin perustaa oman sivuston. Visioni on seuraava:
Sivusto auttaa kävijöitään säästämään rahaa kertomalla, mistä piilolinssit kannattaa tilata.
Tähän yksinkertaiseen tarkoitukseen loin tämän nettisivuston. Olen muutaman viime vuoden aikana tilannut piilolinssejä muun muassa LensOnin, LensWayn, YourLensesin, Piilari.netin ja muutaman muun verkkokaupan kautta – ja uskon tietäväni mistä puhun. Sama pätee myös piilolinssien hoidossa ja käytössä. Omat silmäni sietävät piilareita helposti, eivätkä ne tulehdu juuri koskaan. Pidän kuitenkin jatkuvakäyttöisiä linssejä päässäni lähes jatkuvasti (nimensä mukaisesti), ja täten silmäni saattavat välillä kuivua. Käytössäni ovat viikkolinssit. Etenkin syksyisin tuulessa ja tuiverruksessa piilareiden käyttömukavuus hieman kärsii. Päädyinkin ostamaan Lenzmoistin pitkään kosteuttavia tippoja. Nykyisellään linssit tuntuvat mukavilta silmissäni ympäri vuorokauden. Voin hyvin nukkua piilolinssien kanssa ja nauttia elämästäni ilman silmälaseja.
Hyväksi todettuja verkkokauppoja

LensOn on jo lähes 10 vuoden ikään ehtinyt ruotsalainen verkkokauppa. LensOnin hinnat ovat edullisia ja valikoimista löytyy lähes kaikki tarpeelliset piilarit. Tästä kaupasta olen itse tilannut eniten, koska heiltä Purevisionit on aina saanut kätevästi.
Tutustu verkkokauppaan: www.lenson.fi

YourLenses on vähintäänkin yhtä edullinen piilarikauppa kuin LensOn. Jo vuonna 2003 perustettu kauppa lupaa hintatakuun kaikille tuotteilleen. Valikoima on yllättävänkin laaja.
Tutustu verkkokauppaan: www.yourlenses.fi

Myös LensWay on yksi kolmesta suuresta ja tunnetusta. Heillä hinnat ovat hieman kahta aikaisemmin mainittua kalliimmat, mutta toimitus on nopeampi. Lisäksi linssit toimitetaan suoraan kotiovellesi (jos satut olemaan kotona kun postimies tulee). LensWay myy myös silmälaseja.
Tutustu verkkokauppaan: www.lensway.fi
Perusteita tilaamiselle netistä:
- Tavallisesti hinnat ovat edullisemmat. Tällä hetkellä esim. Nissenillä ja SpecSaversillä on kuitenkin hyviä tarjouksia – etenkin niille, jotka eivät ole ennen käyttäneet linssejä. Optikolla käyminen on aina pakollista ennen piilolinssien laittamista päähän ensimmäistä kertaa. On oman ja silmiesi hyvinvoinnin kannalta tärkeää tietää, miten linssit laitetaan, miten niitä käytetään jne. Optikko tarkastaa näkösi ja kertoo, sopivatko linssit (ja millaiset linssit) sinulle.
- Valikoimat ja toimitusajat ovat suhteellisen hyvät. Esimerkiksi YourLensenillä on niin sanottu hintatakuu. Jos siis löydät halvemmat linssit kuin heillä on, tiputtavat he hintojaan.
- Lisäksi saat piilolinssit netistä todella vaivatta. Voit siis ihan kotisohvaltasi käsin tilata piilarit milloin vain. Ainakin itse olen sen verran laiska että mieluummin tilaan piilolasit netistä kuin lähden seikkailemaan optikkoni luokse.
Purevision
Purevision-piilarit sopivat oikeastaan ihan hyvin sekä kuukausilinsseiksi että jatkuvakäyttöisiksi piilolinsseiksi. Pisimmillään näitä piilolaseja uskaltaa käyttää noin 4 viikkoa. Suositeltavaa on tänä aikana useaan otteeseen poistaa linssit silmistä ja puhdistaa ne. Allekirjoittanut tykkää myös nukkua muutaman yön viikossa ilman piilolinssejä.
Air Optix Aqua
Air Optix Aqua ovat kuukausilinssit jokapäiväiseen käyttöön. Linssejä ei tule kuitenkaan pitää kuin korkeintaan 5-6 yötä kerrallaan. Mieluusti ota linssit pois joka yö.
Dailies Aqua Comfort Plus
Aqua Comfort Plussat ovat yhdet tämän hetken suosituimmista kertakäyttölinsseistä niin Suomessa kuin maailmallakin. Nämä piilarit päästävät hapen lävitseen todella tehokkaasti.
Piilolinssien laittaminen silmiin
Piilolinssien laittamiseen ei ole oikeastaan mitään yhtä ja ainoaa tapaa, vaan jokaiselle käyttäjälle kehittyy oma tyylinsä. On kuitenkin tiettyjä asioita, joita tulee noudattaa ja tehdä joka kerta. Tässä kätevä video linssien laittamiseksi silmiin oikealla tavalla.
Toivon, että saat tästä sivustosta hakemasi tiedon. Jos sinua askarruttaa jokin asia tai haluat keskustella piilareista, voit aina laittaa sähköpostia minulle osoitteeseen info@piilolinssit24.net. Kiitos vierailustasi!
Haluatko uusimmat piilolinssitarjoukset suoraan sähköpostiisi? Tilaa infokirjeemme tästä!